tiistai 17. marraskuuta 2009

Placement

Kaksi kulunutta kuukautta ovat olleet täynnä uusia kokemuksia, uusia ihmisiä, hyviä hetkiä ja toki välillä niitä huonojakin. Blogiin on päätynyt vain murto-osa siitä kaikesta mitä ollaan täällä tehty ja koettu. Itse harjoittelusta ei olla kuitenkaan juurikaan kirjoitettu, joten eiköhän nyt ole sen aika. Erityisesti varmaan tulevia sosionomi-harjoittelijoita kiinnostaa tämä osuus, sillä me olemme vasta toinen ryhmä sosionomi-opiskelijoita, jotka tekevät kv-harjoittelunsa Huessa.


Aikaisemmin on jo ollut puhetta Hue Helpistä (http://www.huehelp.org/), jonka kautta teemme harjoittelumme. Tsekatkaapa muuten tuo sivu. Siinä heti etusivulla kerrotaan Diakin ja Hue Helpin yhteistyöstä ja meidätkin siellä mainitaan oikein nimeltä. Voe hyvänen aeka.

Harjoittelumme alkuosio on siis koostunut "interactive life-skills workshopeista". Minä ja Saila ollaan työskennelty Chi Langin ja An Tayn orpokodeilla ja Aino ja Henna Hue Helpin rahoittamalla Home of Affection-orpokodilla. Käytännössä tunteja pidettiin kerran viikossa. Aiheinamme olivat Hygiene, Road Safety, Group work skills ja First Aid. Meille annettiin hyvin vapaat kädet tuntien suunnitteluun, mutta tulevista tunneista juteltiin harjoittelunohjaajiemme kanssa viikottaisissa palavereissa. Tällä hetkellä olemme tekemässä Hue Helpille pienimuotoista tutkimusta orpokotien nuorten tulevaisuudensuunnitelmista ja ollaan kyllä aika innoissaan siitä. Kuitenkin aika iso osa ajastamme orpokodeilla on koostunut vain lasten kanssa hengailusta ja pelailusta, joten on todella piristävää vihdoinkin tehdä jotain vähän konkreettisempaa.

Käsittääkseni tulevien harjoittelijoiden työhön kuuluu noiden life skill-tuntien lisäksi myös englannin opetusta. Sitä silmällä pitäen tässä ilmainen vinkki vinkkinen: Tehkää mahdollisimman paljon puheharjoituksia. Nämä muksut osaavat aika paljon sanastoa, mutta lähinnä vain kirjallisesti. Englannin puhumista ei todellakaan harjoitella tarpeeksi täällä.

Tässä muutamia kuvia orpokodeilta. Vaikka välillä ollaan oltu aika turhautuneita ja lasten luottamuksen saavuttaminen otti alussa aikansa niin ei voi kyllä sanoin kuvailla kuinka hienoja hetkiä ollaan saatu näiden lasten kanssa viettää. Nää lapset on ihan mahtavia ja älyttömän luovia myös! We love them!!! ja vaikuttaa siltä, että kyllä meistäkin aika lailla tykätään :)



AN TAY:

Tunnilla.
Having a lesson.



Tehtiin hattuja Halloweenina.
We made hats on Halloween.



Max on myös vapaaehtoisena Hue Helpillä. Hän opettaa An Tayssa ranskaa ja enkkua ja osaa myös viihdyttää lapsia :)

Max is also a Hue Help volunteer. He teaches French and English at An Tay and clearly knows how to entertain kids:)


Valokuvien ottaminen on lapsista tosi hauskaa. Varsinkin kun saa itse ottaa niitä kuvia.

Taking photos is so much fun. Especially when the kids get to use the camera themselves.


Hue Helpin vapaaehtoiset pitämässä hauskaa lasten kanssa.

Hue Help volunteers having fun with the kids.


CHI LANG:

"What time is it?"


"It's time to take weird pictures..."


"...and play one more Bingo!"


Varmasti tulee ikävä näitä kaikkia lapsia ja Hue Helpin porukkaa!
We will miss these kids, Hue Help staff and volunteers!

Minna-an enthusiastic Finnish volunteer :)

4 kommenttia:

  1. Voi ettäääää!! Ihanata! Ja kouluhommiakin tullu tehtyä:)

    -J-

    VastaaPoista
  2. Voi teitä, vähänkö on ollu hurjaa siellä :D Ja aika kuluu niiin nopeasti, kaks kuukautta, apua! Tunnetaankohan me enää ku nähdään? ;P Mutta mitä rakkaimmat tervetulortoivotukset kun joskus palaatte ja viettäkää super-ihQ-kivaa viel se aika kun on käytössänne! T:Missjei

    VastaaPoista
  3. Niin kuluu. Hirveetä! Kiitos toivotuksista:) Koitetaan ottaa ilo irti vielä viimeisistä viikoista...tai no ei varmaan tarvitse hirveesti edes koittaa:) Ehkä just ja just saatan sut tunnistaa sitten ;)

    VastaaPoista
  4. owwww..so cute!!! (the kids...but you of cause a s well :)

    VastaaPoista