Arkipäivää: "Sano ite kuule että Korkeasaari!!"

Uskollinen ratsu numero 2. My noble ride number 2.

Joinakin päivinä makoilee hotellin vuoteella outo virne naamalla ajatellen: "Niin, minä nyt olen sitten täällä Vietnamissa.", ja sitten vain virne levenee.

Sitten tajuaa että viikkoja on mennyt jo x määrä ja jäljellä on x määrä, sitten miettii että mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä ja minne mennä ja milloin ja miten ja sitten tulee mieleen jo joulu, sekä paluu Suomeen ja sitten alkaa miettimään tuliaisia ja kuinka kylmä Suomessa mahtaakaan olla. Sitten palaa miettimään sitä kahden viikon lomaa, joka vielä koittaa ennen Suomeen paluuta, Huesta lähdön jälkeen, sitten tajuaa että tosiaan, Huesta on vielä lähdettävä joku kaunis päivä. Ajatukset jatkaa tällaista villiä poukkoilua kunnes palaa siihen että "Ai niin, olen nyt täällä Vietnamin maalla."

Mmmm, herkullinen arkipäivän jalka. Nuo mystiset puremat ilmestyivät pari päivää sitten, ei hajuakaan mikä elukka kyseessä ja millon se on päässyt jalkaani käsiksi. Minnalla on samanlaisia.
Mmm, a delicious leg, isn´t it? Those mysterious bites appeared a few days ago, I have no idea where and by what creature. Minna has them too. Diagnosis, anyone?

Suurin osa ajastamme täällä on arkipäiväistä eloa, mikä tietenkään ei ole samanlaista arkea kuin
Suomessa. Kun lähtee ostoksille Dong Ba-marketille, ei koskaan tiedä mitä sieltä tarttuu mukaan ja lopulta päätyy istumaan kauneushoitolan tuoliin manikyyriin, pedikyyriin sekä kulmien muotoiluun. "This prize, only for you, you work here."


Ainainen tinkiminenkin on jotain mihin Suomessa ei ole tottunut. Hinnat lähtee valkoihoisille aika korkealta ja yleensä siitä tulee tingittyä vähintään puolet, mieluummin se 75 prosenttia. Joinakin päivinä sitä jaksaa paremmin ja joinakin päivinä vaan palaa hermot hyvin nopeasti. Sellaisina päivinä on hyvä välttää Dong Ba:ta, ettei tule käsirysyjä.


Koskaan ei myöskään tiedä minkä kadun varteen pyörä tällä kertaa hyytyy, keneltä tippuu ketjut ja kuinka monetta kertaa.
Onneksemme olemme paikallistaneet pyöräkorjaamon läheltä hotelliamme, sillä paikka josta pyörämme ostimme, on huonon asiakaspalvelun mekka.
Olemme käyneet siellä niin monta kertaa, että korjaamon työntekijöiden reaktiot alkavat jo ottaa pannuun. Siellä on kääpiömies, joka nauraa ja nauraa ja nauraa, koska on niin äärimmäisen huvittavaa että valkoiset naiset tulevat taas. Sitten on korjaajamies, joka yrittää pitää vakavaa naamaa, mutta aloittaa vitsailun jossain vaiheessa. Onneksi useimmiten emme tajua mitään, mutta tiedämme kyllä että kustannuksellamme viihdytetään ismpaakin miesjoukkoa. Joukolla tarkoitan oikeasti joukkoa, joka vähitellen kerääntyy paikalle vain pällistelemään puhtaasta pällistelyn ilosta.




Hyvän palvelun paikka, oikealla itse korjaaja ja vasemmalla motskaritaksin kuski joka useimmiten hengaa korjaamolla ja hymyilee leveästi. Oikein mukavia miekkosia molemmat.
Guys from the good bike shop. The man on the right is the one who fixes and the man on the left is a motorbiketaxi driver who is just hanging around there and smiling a lot. Very nice guys.

Otsikon "Sano kuule ite että Korkeasaari!!" tuli matkakumppanini Minnan suusta, kun tulkkimme suutahti tässä eräs kaunis päivä. Muuten oikeasti ihan kiva tulkkimme antoi palautetta: "Miksi olette sanoneet että hotellinne nimi on Bin Duong (kirjotettu ääntämisen mukaan) kun se on oikeasti Bin Djuong??" Tämähän tuli siis siitä että tulkki oli mennyt ensin väärän hotellin Binh Duong 1:n eteen kun tuli tuomaan erästä ilmaislippua Minnalle ja hermostui lievähkösti siitä sitten.
Ääntämisen kanssa tulee siis välillä myöskin ongelmia, ei ihan vielä edes kahden kuukauden maassa oleskelun jälkeen kieli taivu joka vietnamin kielen vaatimalle mutkalle. Tahtoa on kyllä, vaan kieli on kankea.

Näitä arkipäivän iloja olisi vielä enemmänkin jaettavana, mutta jatketaan aiheesta sitten myöhemmin...

Tämän sekavahkon postauksen teille tarjosi ruokamyrkytyksestä toipuva Sairastaja-Saila

And VERY shortly in english: Main part of our time here is every day life, which is naturally very different from our every day life in Finland. Not sure if you can call that every day life then :)
Sometimes I just lay on my bed thinking that I am actually in Vietnam. This brings a chain of thoughts: how many weeks have passed, how many are left, returning Finland, Christmas, leaving Hue, traveling around and finally back to "I am actually in Vietnam."

Fixing bikes has become an essential part of our every day life in here. We need our bikes daily and they break down weekly. We have got a bit fed up with the bike shop where we bought our bikes from. They just laugh at us whenever we go there. First it was funny, but a couple of visits and a bit too many jokes later one just gets fed up. Luckily we found a man who´s repairing bikes just next to our hotel. And he hasn´t made any stupid jokes, at least not so far.

Bug bites, pronouncing issues, bargaining, ending up in places not planned, meeting nice and not so nice people, that´s all part of our every day life here in Hue.
Maybe we´ll continue with this subject some other time...

Best wishes: SickoSaila, recovering from a food poisoning

Attending a relief trip

Maanantaina saimme mahtavan tilaisuuden olla mukana Hue Helpin ja Punaisen Ristin avustustyömatkalla etnisen vähemmistön kylään. Mukanamme veimme peittoja, kattiloita riisiä varten, sekä joitain astioita. Kylän lapsille oli tarjolla vihkoja koulunkäyntiä varten. Me suomalaiset tyttöset ostimme myös Doremon-sarjakuvasarjaa 12 osaa luettavaksi kylän lapsukaisille. Doremon on siis kissa, jonka korvat on varastettu ja sillä on päässänsä propelli. Aikamoinen seikkailija tuo Doremon ja tosi suosittu täällä päin!

We got a great opportunity on Monday and were asked to join relief trip, with Hue Help and Red Cross. We went to an ethnic minority village to distribute blankets, rice pots and some bowls for eating. Kids of the village got notebooks for their school, and we Finns had bought Doremon-comics, because it is really popular in here and kids like it. Doremon is a cat whose ears have been stolen, and he is having many great adventures!

Näkymää kylässä olevasta "kaupungintalosta", jonne kylän väki tuli vastaanottamaan tavarat.
View from the villages "town hall", where we all gathered together.

Perhekuntien edustajia, kaiken kaikkiaan kylässä on 22 perhettä.

Representatives of each household, all together 22 families.

Hue Helpin työntekijä, joka on siis toinen harjoittelun ohjaajistamme, sekä Punaisen Ristin työntekijä.

Workers from Hue Help and Red Cross, the guy on the left is one ouf our placement supervisors.

Väestön perinteisempää vaatetusta edustettuna. Oli todella kuuma auringon porotus päällä, ja paikalliset veti aika peittävillä vaatekerroksilla, tuokin hame oli aika paksunnäköistä kangasta.
A local lady in traditional clothes. It was quite a hot day, and that skirt´s textile seemed pretty thick. Depends on what you are used to, I suppose.

Kylän raitti. Olimme lievästi yllättyneitä kylään saapuessamme ja aika pian meille kerrottiinkin kyläläisten asuvan hallituksen rakennuttamissa taloissa. Hmmm. Sitten kuulimme että alunperin heimo asui vuoristossa, viidakossa, mutta hallitus halusi rakentaa juuri sille alueelle jotain, joten hoplaa heimo liikkeelle ja kuppasen tien varteen asumaan. Talot ovat onneksi kestävän oloisia, taifuunien tullessa.

The village itself. We were a bit surprised while arriving to the village and pretty soon we were told that they live in rather new houses built by the government. The people used to live in the jungle in mountains. At least the houses seemed to be strong, thinking about the typhoons, for example.

Riisikattilat ja Punaisen Ristin työntekijä-nainen, jolla oli epäilyttävän valkoinen naama. Näköjään ne whitening-töhnät toimii...

Rice pots and the other worker from Red Cross.

Muutama pienimmistä kylän lapsista. Olivat kaikki kyllä todella suloisia. Few of the very adorable kids in the village.

Jälleen kerran, oli mahtavaa päästä näkemään jotain mitä turistit eivät näe. Toisaalta, vetää aika hiljaiseksi. Vierailumme oli todella lyhyt, olisi mielenkiintoista tietää millaista elämä tuossa kylässä oikeasti on ja mitä nuo ihmiset miettivät. Hmm.

Once again, it was a great opportunity to get to see something that a tourist would not get to see. On the other hand, our visit was short and it leaves one wondering how their life really is for them. Hmm.

Ssssnake!

Eilen illalla otimme taksin erääseen paikalliseen ravintolaan, jossa emme ole ennen käyneet. Paikan nimi oli Ong Chay, jos haluat tämän postauksen jälkeen käydä testaamassa;) Tarkoituksena oli vapaaehtoisporukkamme kanssa mennä syömään käärmettä. Saimme katsella koko valmistusprosessia myrkkykäärmeen pyydystyksestä verien valutukseen ja nahan poistamiseen. Käärmeen sydän sykki lautasella vielä pitkään ja sen suu aukeili vielä pään katkaisun jälkeen… joko tuli nälkä?

No, tästä näystä oli kuitenkin siirryttävä pöytään. Sillä välin kun kärmes sihisi pannulla, aloittelimme herkkuateriaamme ihanilla pikku drinksuilla. Toisessa pullossa oli käärmeen verta ja toisessa käärmeen maksaa. Alkoholilla lantrattuna tietenkin. Itse käärmeannoksia oli tarjolla neljää eri sorttia ja tarjolla oli päätä lukuunottamatta aivan kaikki osat nahasta sydämeen, jonka harjoitteluohjaajamme Josh rohkeana nielaisi veriviinan kera. nam.

Käärme oli todella sitkeää ja täynnä pikku luunpaloja. Varsinkin kivat kelta-mustat nahkapalat olivat aika työläitä pureskeltavia. Itse mausta on vaikea sanoa mitään. Ei kovin hyvää, mutta ei aivan hirveätäkään, aika mautonta loppujen lopuksi. Olimme kuulleet että käärme maistuisi kanalta, mutta itse en kyllä yhtäläisyyttä löytänyt.

Nahkapaloja nuudeleiden kera. Snake skin with noodles. yummy!

Kermaista käärmesoppaa. Ihanaa! Creamy snake soup. Wonderful! ;P

Kun kerran oli näin hyvään alkuun päästy, niin päätettiin sitten testata myös Saku Sammakkoa. Tämä kaveri olikin vähän lihaisampaa kamaa ja helpompi syödä kun eivät luut narskuneet suussa. Mautonta oli sekin, eli ei ihan hirveästi innostuttu.

Kaiken kaikkiaan tämä odotettu ”kerran elämässä”-kokemus sujui ihmeen kivuttomasti. Mitä nyt oli vähän omituinen olo vatsassa illalla... Tänään vois kuitenkin syödä jotain länsimaalaista…

----------------------------------------------------------------------------------------------

Last night we took taxi to a local restaurant. The place is called Ong Chay if you feel like testing it;) The purpose of our visit to Ong Chay was to eat SNAKE with our supervisors and volunteer group. We got to see the whole process from catching the poisonous snake to draining its blood and peeling its skin and all..The heart of the snake was still beating on the plate and its mouth opened after the head was cut off. Hungry? Anyone?

Well, from this view it was time to go to the table. While the snake was hissing on the pan, we started our yummy meal with some nice drinks. One bottle contained the snake’s blood and the other its liver. We had altogether four snake dishes. Except for the head, every part of the snake were served including the skin and the heart which our supervisor Josh bravely swallowed. yum.

The snake was really chewy and full of small bones. Especially the nice black and yellow skin pieces were quite challenging to eat. From the taste itself it’s difficult to say anything. It wasn’t terrible but not terrific either. Quite tasteless actually. We had heard that it would taste like a chicken but at least I couldn’t trace that taste from it.

Having such a nice start already, we decided to try out FROG as well. This fellow was a bit easier to chew but it was also quite tasteless, so no hoorays for that dish either.

All in all this “once in a lifetime”-experience was quite painless. Maybe there was a bit strange feeling in the tummy in the evening but that’s pretty much it. However, I think I’d like to eat some western food today…

Oodi ranskalaiselle leipomolle.

Tämä postaus on oodi ranskalaiselle kahvilalle, joka sijaitsee kivenheiton päässä hotellistamme. (*muks*, kivenheitto)

Ranskalainen leipomo on itseasiassa hyväntekeväisyystyötä, se tarjoaa koulutusta nuorille, joilla ei välttämättä muuten siihen olisi niin hyvää mahdollisuutta. Tavoitteena on myös saada mahdollisimman moni koulutetuista nuorista työllistettyä ja niin on kuulema käynytkin monelle opiskelijoista.
Leipomossa myydään leipureiksi opiskelevien nuorien tuotoksia ja myynnistä saatu voitto menee koulutustyön tukemiseen. Kuinka mahtavaa!
Iso plussa myös allekirjoittaneen S. Ohrasen mielestä on tähän mennessä paras kahvi koko Huen kaupungissa, eikä leipomon kahvin jälkeen tee kyllä mieli muita enää mennä kokeilemaankaan. Se on tosi rakkautta se!


French Bakery is located at 46 Nguyen Tri Phuong Street.
Paikan osoite on 46 Nguyen Tri Phuong Street, jos satut Hueen reippailemaan.


Kahvilan seinillä on kuvia työstä ja vapaaehtoisista ym., joten paikan sanoma tulee selväksi asiakkaalle aivan varmasti.
There are pictures on the walls telling about their charity work.

Valikoimista löytyy sekä suolaista että makeaa, kuvassa näkyvä juustoleipä on aikas hyvää.
There are both salty and sweet pastries, the cheese toast in the picture was pretty good.

Ja tänne osastolle eksytään sitten sellaisina päivinä kun tarvitsee hieman ekstra energiaa. Eli hmmm... joka toinen päivä ;)

And these you can buy when you are having a bad day and are in need of extra energy ;)

Ja tässä kuvaa oviaukosta sisäänpäin, kahvilassa on myös yläkerta ja mikä parasta, siellä ei huuda vietnamilainen iskelmä tai tekno täysillä, luksusta!!
The Café is on two floors, the best thing is that they are not playing vietnamese techno there, luxury!

Shortly in english:

This post is an ode to the French Bakery, that is located near to our hotel. Their business card is telling this:

"The French Bakery is a charity: its aim is top find jobs to young disadvantaged Vietnamese by offering them a real job training in bakery and pastry.

The money generated by the sale of the products helps to finance training program, so don´t hesitate!"

As far I have understood correctly, the pastries sold are made by the students. And they are really good!

Their coffee is the best I have tasted so far. And I don´t even want to taste other coffees anymore, this is true love!

One month in Vietnam!

Uskomatonta mutta totta, ollaan oltu täällä jo kuukausi! Ja selvitty näinkin hengissä. Takana on lukuisat pyöräretket, vatsavaivat, uudet ihmiset, herkkuruoat, yksi taifuuni ja moninaiset kulttuuriset kokemukset. Edessä on varmasti lisää noita edellä mainittuja sekä hiukan aurinkoa ja muita positiivisia juttuja, innolla odotamme!

Pala kulttuurista kokemustamme oli teatteri Kielletyn kaupungin muurien sisäpuolella. Ylläolevasta videosta voitte hieman makustella teatterin iki-aikaista ja värikästä maailmaa. Esityksen aikana näimme kahden lohikäärmeen rakkauden tuotoksen syntymän, sekä viuhka- että lyhtytanssin. Kaikki tämä muikealla, perinteisellä musiikilla maustettuna, nykypäivän vietnamilaisten esittämänä. Parhautta kerrakseen!

Unbeliavable yet true that our first month has already passed and we´ve survived fairly well! We´ve had varying experiences on our bikes, with food, some stomach aches, one typhoon, new people and culture. There will be plenty of those in the coming months, as well as sunshine and other positive things. Looking forward to the rest of our time here in Vietnam nam nam!

The video clip is from a theater we went into in the Forbidden City. Show consisted of a unicorn birth, fan dance, and a lantern dance. All traditional music was played by modern vietnamese people with traditional instruments. It was an experience indeed! And a bit hilarious too. (Meaning the not so excited faces at times..)

Terveisin me kaX.

All these delicious days: Hang me.

Viime perjantaina menimme päivälliselle yhdessä tulkkimme Nhin ja ensi keväänä Suomeen tulevan Tonin kanssa. Paikka oli nimeltään Hang Me, jonka vietnaminkielinen tarkoitus lienee eri kuin englannin.
Tulkkimme Nhi tilasi meille ja päädyimme menemään läpi koko menun kakkuset, joita oli siis kaiken kaikkiaan kuusi. Tässä alla kuva vain muutamista. Enimmäkseen riisiä ja katkarapua eri muodoissa, mutta herkullista. Nam nam Vietnam!

Last Friday we went out to have some dinner with our translator Nhi and a guy who is coming to Finland next March, Ton. We went to a place called Hang Me, haa haa. It must mean something else in vietnamese.
Nhi, our dear translator ordered us all sorts of things and we ended up going through the whole list of so called cakes. They were so good, little snacks. Rice jelly was something totally new, but delicious and I even liked the shrimp though I usually do not. Nam Nam Vietnam indeed!


Our food in process. Ruokaa valmisteilla.

Our fifth dish, called (maybe) Ban Ram It. It is shrimp on a rice jelly bed, was gooood.

Viides ruokalajimme, nimeltänsä (ehkä) Ban Ram It. Katkarapumössöä riisihyytelöpedillä, oli hyvää.

Tables and chairs are rather small... everywhere. Girl in a yellow shirt is Nhi, our translator and she is very nice. (She paid for me to say it in our blog. Not really.)
Tuolit ja pöydät on pieniä ja muovisia... joka puolella. Tuntuu varmasti oudolta Suomeen palatessa kun ei polvet koske leukaan syödessä.

Ton, who is coming to Finland next Spring. Ton on tulossa Suomeen vaihtoon ensi keväänä.

This is where we started, Banh Beo. White thing is rice jelly and the orange thing is shrimp and the yellow thing is something, tasty all in all.

Tästä aloitimme, Banh Beo. Valkoinen on riisihyytelöä, oranssi on katkarapua ja keltainen jotain muuta, mutta kaikki yhdessä tosi hyvää.

Viimeisen viikon aikana olemme myös jatkaneet harjoitteluamme orpokodeissa, vaihtelevalla menestyksellä. Välillä saa hakata päätä seinään ja välillä nauttia lasten kanssa olosta. Mutta that´s life! Eilen saimme olla mukana katsomassa tulvien tuhoamien talojen kunnostusta maaseudulla. Tarkoitus oli olla apuna projektissa, mutta emme hirveästi päässeet käytännössä tekemään. Huippua oli silti nähdä avun menevän konkreettisesti perille sekä Punaisen Ristin että Hue Helpin toimesta!

Tänään leikimme turistia ja kävimme Huen nähtävyyksiä kattelemassa, oli mahtavaa. Huomenna menemme vielä takaisin, joten kuvaraporttia seuraa vasta myöhemmin.

During the last week we have continued working in orphanages. Some moments are nicer than others, but that´s life!

Yesterday we went to rural areas to possibly help in renovating houses that were damaged by the last floods. We did not get to do so much, but it was great to see Red Cross and Hue Help´s help help in practice, and that it really reached the people!

Today we had a tourist day around the Citadel in Hue. Tomorrow we will go and see some more, so more precise report will follow later.

Take care you all! Tsemppiä kaikille!

Trip to Hoi An

Maanantaina lähdimme "viikonloppu"-lomalle Hoi Anin kaupunkiin. Noin neljän tunnin bussimatka sujui vähän vähemmän rattoisasti kuunnellen etupenkissä jatkuvaa tööttäilyä, lapsen rääkymistä ja kuskin röyhtäilyä. Maisemat olivat kuitenkin upeat. Perille saavuttuamme suuntasimme heti väsyneinä ensimmäiseen meille kaupattuun hotelliin. Hintaa neljän hengen huoneella oli 5 dollaria per naama. Hotellia kaupattiin myös sillä, että siellä on uima-allas, joten sinne! No, allashan tosiaan löytyi, mutta se oli aika säälittävän kokoinen ja vielä säälittävämmän siitä teki sen sijainti. Allas oli nimittäin hotellin sisätiloissa ja sitä reunusti ravintolapöydät ja tietokoneet. Jätettiin se kokemus sitten suosiolla väliin.


Hoi An on tunnettu taidokkaista räätäleistään ja vaateliikkeitä löytyikin kaupungista vieri vierestä. Olimme hotellilla lukeneet tästä Peace-liikkeestä vain hyviä arvosteluja, joten sieltähän me sitten löysimme itsemme tilamaassa kasan vaatteita. Minna tilasi pitkän villakangastakin, mekon ja hameen. Saila sai myös villakangastakin, juhlamekon, arkimekon ja hamosen. Rahaa paloi Hekkalan rouvalla 72 euroa ja Ohrasen neitokainen törsäsi 97 euroa. Ei paha. Kaiken tämän teettämiseenhän siis meni vain kaksi päivää ja muutama sovituskerta.

Yksi matkamme kohokohdista oli tietenkin RANTA <3!! Merivesi oli ihanan lämmintä ja aallot ajoittain aika isoja. Niin hauskaa ja rentouttavaa!

Aalloissa pomppimisen ja vaatteiden teettämisen lisäksi shoppailimme ja eräs täti johdatti meidät jonnekin markkinakojujen katveessa olevaan "kauneushoitolaan", jossa otimme manikyyrit ja muut tytöt myös hieronnat. Sähköt eivät myrkyn jäljiltä toimineet vielä kunnolla vaan katkeilivat vähän väliä. Siellä sitten kökötimme kynttilän valossa kun kynsiämme hoidettiin. Aika romanttista, eikö? Tai sitten vain pelottavaa. Manikyyrien lopputuloksesta voi olla montaa mieltä...

Tällaisia aivan ihania suussasulavia leivonnaisia bongasimme Hoi Anista. Eipä ole Huesta vielä löytynyt mitään näin hyvää. namnamnam.

Paluumatkamme oli huomattavasti mukavampi kuin menomatka. Saimme matkata bussilla, jossa oli makuupaikat ja vieläpä kahdessa kerroksessa. Siellä sitten pötkötimme bussin takaosassa ja kuuntelimme musiikkia. Oli oikein kiva palata takaisin Hueen ja omaan mukavaan hotelliimme. Muuten oli kiva reissu, mutta Saila sai jonkun ihme vatsakramppipöpön. Tyttö-raasu oli aika huonona, mutta voi nyt jo paljon paremmin.

Että sellasta tällä kertaa. Uusia seikkailuja luvassa piakkoin. Hyvin todennäköisesti.

and then the translation-wannabe:

On Monday we left for a "weekend" trip to Hoi An which is a small city situated on the coast. Hoi An attracts a lot of tourists. One major reason for this is the numerous tailors who produce made-to-measure clothes for a fraction of the Western prices. So, it's not a surprise we also found ourselves sitting in the chairs of one cloth shop and ordering clothes for ourselves. We ordered winter jackets, dresses and skirts. All this took only two days and couple of fittings. We were happy with the outcomes, especially the winter jackets are great. Minna burned money for 72 euros and Saila 97 euros which is not bad at all for what we got.

Except for ordering clothes and shopping, we were also led to get manicures and massage in some random place by one woman. (No, we're not easily fooled at all!?) The electricity went on and off the whole time, so we were partly sitting in the candle light. Quite romantic, don't you think? Or scary. One can argue on the outcomes of that little adventure.

One of the highlights of Hoi An trip was definately the BEACH!!! <3 The water was so warm and the waves were quite big at times. So much fun and so relaxing!

I also have to mention the incredibly good pastries we found from Hoi An. I havent found anything quite as good from Hue yet :)

So, all in all we had a nice trip except that Saila got some odd stomach bug or something. That poor girl was feeling quite bad but now she's ok or at least much better:) It was good to get back to Hue and our own comfortable hotel.

That's it for now folks. More adventures coming soon. Most likely.