Arkipäivää: "Sano ite kuule että Korkeasaari!!"

Uskollinen ratsu numero 2. My noble ride number 2.

Joinakin päivinä makoilee hotellin vuoteella outo virne naamalla ajatellen: "Niin, minä nyt olen sitten täällä Vietnamissa.", ja sitten vain virne levenee.

Sitten tajuaa että viikkoja on mennyt jo x määrä ja jäljellä on x määrä, sitten miettii että mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä ja minne mennä ja milloin ja miten ja sitten tulee mieleen jo joulu, sekä paluu Suomeen ja sitten alkaa miettimään tuliaisia ja kuinka kylmä Suomessa mahtaakaan olla. Sitten palaa miettimään sitä kahden viikon lomaa, joka vielä koittaa ennen Suomeen paluuta, Huesta lähdön jälkeen, sitten tajuaa että tosiaan, Huesta on vielä lähdettävä joku kaunis päivä. Ajatukset jatkaa tällaista villiä poukkoilua kunnes palaa siihen että "Ai niin, olen nyt täällä Vietnamin maalla."

Mmmm, herkullinen arkipäivän jalka. Nuo mystiset puremat ilmestyivät pari päivää sitten, ei hajuakaan mikä elukka kyseessä ja millon se on päässyt jalkaani käsiksi. Minnalla on samanlaisia.
Mmm, a delicious leg, isn´t it? Those mysterious bites appeared a few days ago, I have no idea where and by what creature. Minna has them too. Diagnosis, anyone?

Suurin osa ajastamme täällä on arkipäiväistä eloa, mikä tietenkään ei ole samanlaista arkea kuin
Suomessa. Kun lähtee ostoksille Dong Ba-marketille, ei koskaan tiedä mitä sieltä tarttuu mukaan ja lopulta päätyy istumaan kauneushoitolan tuoliin manikyyriin, pedikyyriin sekä kulmien muotoiluun. "This prize, only for you, you work here."


Ainainen tinkiminenkin on jotain mihin Suomessa ei ole tottunut. Hinnat lähtee valkoihoisille aika korkealta ja yleensä siitä tulee tingittyä vähintään puolet, mieluummin se 75 prosenttia. Joinakin päivinä sitä jaksaa paremmin ja joinakin päivinä vaan palaa hermot hyvin nopeasti. Sellaisina päivinä on hyvä välttää Dong Ba:ta, ettei tule käsirysyjä.


Koskaan ei myöskään tiedä minkä kadun varteen pyörä tällä kertaa hyytyy, keneltä tippuu ketjut ja kuinka monetta kertaa.
Onneksemme olemme paikallistaneet pyöräkorjaamon läheltä hotelliamme, sillä paikka josta pyörämme ostimme, on huonon asiakaspalvelun mekka.
Olemme käyneet siellä niin monta kertaa, että korjaamon työntekijöiden reaktiot alkavat jo ottaa pannuun. Siellä on kääpiömies, joka nauraa ja nauraa ja nauraa, koska on niin äärimmäisen huvittavaa että valkoiset naiset tulevat taas. Sitten on korjaajamies, joka yrittää pitää vakavaa naamaa, mutta aloittaa vitsailun jossain vaiheessa. Onneksi useimmiten emme tajua mitään, mutta tiedämme kyllä että kustannuksellamme viihdytetään ismpaakin miesjoukkoa. Joukolla tarkoitan oikeasti joukkoa, joka vähitellen kerääntyy paikalle vain pällistelemään puhtaasta pällistelyn ilosta.




Hyvän palvelun paikka, oikealla itse korjaaja ja vasemmalla motskaritaksin kuski joka useimmiten hengaa korjaamolla ja hymyilee leveästi. Oikein mukavia miekkosia molemmat.
Guys from the good bike shop. The man on the right is the one who fixes and the man on the left is a motorbiketaxi driver who is just hanging around there and smiling a lot. Very nice guys.

Otsikon "Sano kuule ite että Korkeasaari!!" tuli matkakumppanini Minnan suusta, kun tulkkimme suutahti tässä eräs kaunis päivä. Muuten oikeasti ihan kiva tulkkimme antoi palautetta: "Miksi olette sanoneet että hotellinne nimi on Bin Duong (kirjotettu ääntämisen mukaan) kun se on oikeasti Bin Djuong??" Tämähän tuli siis siitä että tulkki oli mennyt ensin väärän hotellin Binh Duong 1:n eteen kun tuli tuomaan erästä ilmaislippua Minnalle ja hermostui lievähkösti siitä sitten.
Ääntämisen kanssa tulee siis välillä myöskin ongelmia, ei ihan vielä edes kahden kuukauden maassa oleskelun jälkeen kieli taivu joka vietnamin kielen vaatimalle mutkalle. Tahtoa on kyllä, vaan kieli on kankea.

Näitä arkipäivän iloja olisi vielä enemmänkin jaettavana, mutta jatketaan aiheesta sitten myöhemmin...

Tämän sekavahkon postauksen teille tarjosi ruokamyrkytyksestä toipuva Sairastaja-Saila

And VERY shortly in english: Main part of our time here is every day life, which is naturally very different from our every day life in Finland. Not sure if you can call that every day life then :)
Sometimes I just lay on my bed thinking that I am actually in Vietnam. This brings a chain of thoughts: how many weeks have passed, how many are left, returning Finland, Christmas, leaving Hue, traveling around and finally back to "I am actually in Vietnam."

Fixing bikes has become an essential part of our every day life in here. We need our bikes daily and they break down weekly. We have got a bit fed up with the bike shop where we bought our bikes from. They just laugh at us whenever we go there. First it was funny, but a couple of visits and a bit too many jokes later one just gets fed up. Luckily we found a man who´s repairing bikes just next to our hotel. And he hasn´t made any stupid jokes, at least not so far.

Bug bites, pronouncing issues, bargaining, ending up in places not planned, meeting nice and not so nice people, that´s all part of our every day life here in Hue.
Maybe we´ll continue with this subject some other time...

Best wishes: SickoSaila, recovering from a food poisoning